
Olen ohjannut hathajoogaa vuodesta 2006 lähtien Suomen Joogaliiton oppien mukaan. Valmistuin jooganohjaajaksi 2007 ja jooganopettajaksi SJL® (EUY 500+) 2015.
”SJL-jooga on kokonaisvaltainen itsensä kehittämisen menetelmä, jonka perustana ovat keskittyneesti suoritettavat fyysiset harjoitukset, tietoisuus hengityksestä, rentoutuminen ja sisäisen hiljaisuuden kokeminen.”
Lähdemme kauden alussa liikkeelle ihan perusasioista: kehon asettelusta mukavaan makuuasentoon alustalle, oman luonnollisen hengityksen kuuntelusta, kehoa valmistelevista ja lämmittelevistä harjoituksista, yksinkertaisista jooga-asanoista (asennoista) – joista löytyy myös vaihtoehtoja tarpeen mukaan – sekä ohjatusta rentoutumisesta.
Hathajoogassa huomion kohteena ovat erityisesti selkärangan liikkuvuus ja liikesuunnat, lihakset ja nivelet sekä hengitys- ja verenkiertoelimistö. Keskittymisen vahvistuessa liike ja hengitys löytävät toisensa ja alkavat tehdä yhteistyötä. Harjoitusta tehdään makuulla, istuallaan ja seisten.
Kokonaisvaltainen, rauhallinen harjoitus aktivoi parasympaattista hermostoa, ja joogatunnin päätteeksi onkin usein rentoutunut ja hyvä olo.
Varusteet: Joogamatto ja joustava vaatetus. Nämä tunnit eivät ole hikiliikuntaa, mutta vesipullo voi olla mukana tunnilla ja ainakin tunnin jälkeen olisi hyvä juoda vettä. Kenkiä ei tarvita.
Tarvittaessa: Lämmin pusero ja/tai viltti, villasukat, napakka tyyny, joogatiilet, joogavyö, iso pyyhe jota voi taitella tai rullata sopivaksi tueksi, toimii myös peittona.
MISSÄ JA MILLOIN?
- Hathajoogan jatkoryhmä keskiviikkoisin klo 14.30-16 Kulttuuritalo Valveella, Hallituskatu 7
- Hathajoogaa torstaisin klo 17.15-18.30 Tiernan koulun Kasarmintien salilla, Kasarmintie 4
- Hathajoogan jatkoryhmä perjantaisin klo 17-18.30 Kisakentän päiväkodilla Tuirassa, Koskitie 9