
Pitäisikö kehoa lämmitellä yinjoogaa varten? Tästä ei puhuttu lainkaan yinjoogan opettajaopinnoissani 2018-19. Kysymys alkoi kiusata minua, pitkään hathajoogaa ohjannutta. Muutamaa vuotta myöhemmin vastaus muotoutui lyhytkursseiksi ja syksyllä 2025 viikkotunneiksi. Minun mielestäni pitäisi.
Kehon lihas-sidekudosketjut hyötyvät pehmeästä heilurimaisesta ja pumppaavasta liikkeestä, joka saa veren kiertämään ja herättelee hermostoa. Lämmittelyn jälkeen voikin olla huomattavasti helpompi asettua melko staattisiin, pitkäkestoisiin yin-asanoihin (asentoihin). Ja kun keho on valmiimpi asanaan, on myös helpompi hellittää, keskittyä hengitykseen ja rentoutua.
Näillä tunneilla lämmittelemme myofaskiaalisia (lihas-sidekudos) kuormituslinjoja helpoilla heilurimaisilla liikkeillä. Näitä pitkiä linjoja on kehossa liikesuunnissa taaksetaivutus, eteentaivutus, sivutaivutus ja kierto. Lisäksi käsivarsissa on omat linjansa.
Puolen tunnin lämmittelyn jälkeen teemme tunnin mittaisen yinjoogaharjoituksen, jonka asanoissa viivytään 2-5 minuuttia. Lisätietoja yinjoogasta.
Heiluriliikettä eli lämmittelyharjoituksia suunnitellessani hyödynnän oppimaani myofaskiaalisesta harjoittelusta, qigongista ja eri joogalajeista. Vinkki: Monia lämmittelyharjoituksia voi käyttää myös esimerkiksi ennen voimaharjoittelua.
Varusteet: Joogamatto, joustava vaatetus ja kaksi joogatiiltä. Lämmin pusero ja/tai viltti, villasukat. Nämä tunnit eivät ole hikiliikuntaa, mutta vesipullo voi olla mukana tunnilla ja ainakin tunnin jälkeen olisi hyvä juoda vettä. Kenkiä ei tarvita.
Tarvittaessa: Napakka tyyny, joogavyö, iso pyyhe jota voi taitella tai rullata sopivaksi tueksi, toimii myös peittona.
MISSÄ JA MILLOIN?
Heiluriliikettä ja yinjoogaa lauantaisin klo 13-14.30 Heinätorin koululla, Torikatu 45