Auroora joogakoulu, Oulu


Karmajoogaa tiedottajana ja toimittajana

Karmajooga on työn joogaa, pyyteetöntä palvelutyötä. Se on olennainen osa
suomalaista joogaperinnettä. Vuonna 1967 perustettu Suomen Joogaliitto on
alusta asti toiminut vapaaehtoistyön voimin, samoin paikalliset joogayhdistykset.

Minä tupsahdin joogan maailmaan viestinnän parista: työskentelin toimittajana jo
1987-94 Rakennustieto Oy:n palveluksessa Helsingissä. Sittemmin hankin myös
muodollisen pätevyyden (medianomi AMK, 2008). Viestintätaidoille on ilokseni ollut
käyttöä myös vapaaehtoistyön saralla.

Olen työskennellyt Oulun Jooga ry:n tiedottajana 2003-12 ja vuosien varrella
myös yhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja ohjaajarenkaan
vetäjänä.
Näitä tehtäviä hoitaessani minulla on ollut ilo tutustua jooganharrastajiin
ja -opettajiin ympäri Suomen.

Opiskeluaikoinani 2004-05 toimin myös Suomen Joogalehden vakituisena avustajana:
toimittajana ja valokuvaajana.


Kutsu toimitussihteeriksi

Marraskuussa 2013 otin vastaan uuden, mieluisan haasteen ja ryhdyin Suomen
Joogalehden
toimitussihteeriksi. Joogalehti on Suomen Joogaliiton jäsenlehti, jota on
tehty yli 50 vuotta talkootyönä. Aloittaessani päätoimittajana oli Sirkku Savusalo
ja helmikuusta 2015 lähtien Liisa Kuittinen. Joogalehteä taittaa Jussi Valve Oriveden
Kirjapainosta.

Vapaaehtoistyönä tehtävän lehden toimitussihteerin toimenkuva oli monipuolinen:
ideoin juttuja, editoin ja oikoluin tekstejä, suunnittelin juttujen kuvituksia, koordinoin
ja hienosäädin taittoa sekä pidin yhteyttä kirjoittajiin, kuvittajiin ja kirjapainoon.
Lisäksi kirjoitin ja valokuvasin juttuja itsekin.

Pestiä vastaanottaessani en tiennyt, että Joogalehti on tarkoitus uudistaa
perusteellisesti. Mikä mainio hetki mennä mukaan! Ensimmäinen uudennäköinen
lehti ilmestyi helmikuussa 2014 ja sai lukijoilta erittäin hyvää palautetta.

Työskentelin Suomen Joogalehden toimitussihteerinä reilun kahden vuoden ajan,
2013-15. Työ oli antoisaa, mutta vaati myös aikaa ja paneutumista. Olen kuitenkin
iloinen, että sain palata juurilleni toimitustyön pariin ja osallistua Joogalehden
aktiiviseen tekemiseen. Vapaaehtoistyö toimittajana ja valokuvaajana jatkuu.



Uudistettua Suomen Joogalehteä esittelemässä,
Helsinki Joogafestival 1.-2.3.2014 Kaapelitehtaalla.
Kuva: Pirkko Talja

 

Minna Arvila - 045 651 6819 - minna.arvila(at)auroora.fi

 
- Täydentävät opinnot
- Suomen Joogalehti
- Lehtijuttuja
Ajankohtaista
Ohjeita + arkisto
Linkkejä


© Minna Arvila 2019